| Etusivu
» Pennut » Pentujen kuulumisia
Pentujen kuulumisia
Vispiin pennut syntyivät 30.11.2007; viisi narttua ja kolme urosta.
Kuulumisia
10.2.2008
Pentuset ovat kotiutuneet uusiin perheisiin. Kuulumiset ja kuvat ovat olleet mukavaa luettavaa ja katseltavaa. Oikein mukavia hetkiä kaikille True -pentujen omistajille!
19.1.2008
Kaikki pentuset ovat lähteneet uusiin koteihinsa. Talo tuntuu tyhjältä ja mieli on haikea - onneksi Viivi jäi meitä ilahduttamaan.
14.1.2008
Nyt nähtävillä pentujen esittelykuvat 6 vko:n ikäisinä täällä »
Pentuset ovat nyt 6 viikkoa vanhoja ja iloista temmellystä on mukava seurata. Uusiin paikkoihin tutustutaan ennakkoluulottomasti ja voi sitä tassujen töminää, kun koko porukka juoksee kohti kiinnostavia kohteita. Edessä on myös haikea viikko, koska ensimmäiset pennut lähtevät uusiin koteihinsa jo perjantaina. Haikeus kaihertaa mielissä, mutta tiedän, että pennut valloittavat omistajiensa sydämet uusissa kodeissaan. Urospentu etsii huolehtivaista omistajaa.
4.1.2008
Juhlat on nyt juhlittu ja vuosi vaihtui kunniakkaasti. Pentuset ovat nyt viisi viikkoa vanhoja. Leikki sujuu ja vauhtia riittää - temmeltämistä on ilo katsella. Vispii-mamma käy vielä hoitamassa karvapalleroitaan, vaikka naskalihampailta ei säästy enää kukaan ,o) Juuso ja Oona ovat innokkaina hoitaneet pentuja - voi sitä häntien huisketta, kun lapset menevät pentujen luokse!
Kaksi urospentua etsii vielä hyvää kotia.
14.12.2007
Pennut täyttivät kaksi viikkoa ja silmät ovat avautuneet. Muutenkin pentuset ovat saaneet "jalat" alleen. Varsinkin, kun Vispii -mamma menee pentulaatikkoon - alkaa varsinainen vipellys!
Vapaana on vielä 1 narttu ja 2 urosta.
7.12.2007
Pennut ovat nyt viikon vanhoja ja kasvaneet kovasti.
Vapaana on vielä 1 narttu ja 3 urosta.
3.12.2007
Vispiin pennut syntyivät 30.11.2007. 5 narttua ja 3 urosta - pennut ovat reippaita ja Vispii todella huolehtivainen äiti.
|