| Etusivu
» Esittely
Koirien ystävä jo pikkutytöstä lähtien
Olen Johanna Valkeajärvi ja asun Kaipolassa, joka sijaitsee
Keski-Suomessa osana Jämsän kaupunkia. Perheeseeni kuuluu
aviomies Pate sekä kaksi lasta Juuso (2001) ja Oona (2005).
Koirien kanssa olen puuhastellut pikku tytöstä asti. Kun ei
ollut omaa koiraa, hoitelin ja talutin naapurin koiraa.
Kultaista huisketta jo lähes 20 vuotta
Ensimmäisen kultaisen noutajan hankin vuonna 1988 seuralaiseksi
ja kotikoiraksi. Sen jälkeen ei rotuvalintaa ole tarvinnut
katua. Enimmillään huiskivia häntiä on ollut neljä kappaletta
– tällä hetkellä huiskeesta pitää huolen kaverukset Jade ja
Vispii.
Vuonna 1995 on syntynyt tähänastisen kasvatustyöni ainut
pentue emästä Yellow Waterlily Kimberly eli Donna. Siinä oli
vertaansa vailla oleva koira, jota muistelen haikeudella.
Pentueeseen syntyi neljä narttua- ja urosta, jotka viettävät
12 –vuotispäiviään helmikuussa 2007. Kasvattajakurssin kävin
vuonna 2002, mutta kennelnimen Vispin anoin vasta vuonna 2006.
Tällä hetkellä harrastan koirieni kanssa sen mukaisesti,
mitä lapsiperheen arki antaa myöten. Näyttelyt ovat olleet
viime vuosina pääasiallinen harraste. Päivittäiset lenkit
Pitkävuoren loistavissa metsämaastoissa ovat koirille ja omistajalle
mieluisia. Liikunnan lisäksi pidän tärkeänä, että koirat saavat
riittävästi aktivoivaa ja mieluisaa tekemistä – mm. nouto
sekä jälkiharjoituksia. Ja tietenkin riittävästi rapsutuksia.
Yhteystiedot:
Johanna Valkeajärvi
Hierrekatu 28
42220 KAIPOLA
Sähköposti vispingoldens@gmail.com
Puhelin +358 400 566 768
Tutustu myös
› Golden Ring - Kultainen Rengeas GR ry
www.goldenring.fi
› Suomen Noutajakoirajärjestö www.noutajat.com
› Suomen Kennelliitto www.kennelliitto.fi
|